Jouluvalmistelujen keskellä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Ilmassa on näppituntuma siitä, että naisihmiseni on siirtymässä tilaan jota voisin kuvailla sanoilla “puhdas paniikinomainen tila”. Hän siivoaa, tarkastaa keittiön kaappeja ja tekee puutelistaa jouluruuista – ja leipomustarvikkeista. Minä seuraan pääni sivulle kallistuneena kaikkea sitä tohinaa ja kiirettä, enkä iltaisin juuri muuta puuhaa tarvitse. Ihmisten omituisten tapojen ja käytäntöjen silmäily käy harrasteesta siinä missä muutkin, itsestäni ulospäin suuntautuvat toimet, kuten jo monesti aikaisemminkin mainitut tihutyöt.

Minä haluaisin olla avustamassa pyykkien lataamista koneeseen (näppärästi ne, jotka ovat tämän asumuksen kokoon pistäneet, ovat ajatelleet erityisesti pienikokoisia ja sukkelia koiria ja jättäneet pesuhuoneen jatkeena olevan saunan lasioveen koiranmentävän alatilan. Sieltä voin puikahtaa tutkimaan omatoimisesti kiukaan toimintaperiaatteita, kunnes ihmiseni varottava huudahdus pysäyttää minut. Kiukaan saa nimittäin päälle juuri minulle sopivalta korkeudelta.). Haluaisin myös auttaa pyykkien ripustamisessa kuivumaan. Tässäkään naisihminen ei tunnu tarvitsevan apua vaan komentaa minut pois. Ja kun se pesukone olisi täynnä ihania sukkia!

Pojan huoneeseen minulta on pääsy ehdottomasti kielletty. Tämä on erittäin valitettavaa, sillä siellä on kitaroita, vahvistimia ja johtosirkus, jonka selvittämisessä mieluusti auttaisin. Nyt siellä on myös jouluvaloja ja nehän killuvat myöskin johtojen nokassa. Mikä aarresaari se paikka olisikaan!

Onneksi minua ei voi karkottaa sentään keittiöstä; valitsinhan sen nukkumapaikakseni jo ensimmäisenä päivänä, enkä ole suostunut sieltä siirtymään vielä tähänkään päivään mennessä. Joskus käväisen nukkumassa kyllä olohuoneessakin, mutta petini on keittiössä josta saan pitää silmällä koko alakertaa.

Jottei tärkein unohtuisi ihmisen jouluhäsellyksen keskellä, parkkeeraan itseni hänen syliinsä riittävän usein. Aamuista ei esimerkiksi tule yhtään mitään jollen pääse makailemaan syliin samalla kun hän yrittää kirjoittaa postausta meidän elämästämme. (Painelen myös välillä kuonolla näppäimistöstä isoja alkukirjaimia päälle. Tai itse asiassa aika useinkin, kunnes hän tuskastuu ja laskee minut lattialle.) 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Operaatio Joulu on tulossa kulminoitumispisteeseensä: kiire, hätä ja paniikki puhuvat kaunista vuoropuheluaan keskenään ja minä yritän toimia joka rintamalla yhtäaikaisesti. Monesti kuultu ja toistettu lause: “Joulu tulee kyllä hössöttämättäkin” antaa odottaa, tänäkin vuonna, toteutumistaan. Pitkät lenkit koiran kanssa rikkovat “Täytyy tehdä. Pitäisi tehdä. Miksen ole vieläkään tehnyt”-listan jota kelailen päässäni jatkuvasti. Onneksi on tuo karvanaama joka omalla olemassaolollaan muistuttaa siitä, että tässäkään asiassa tärkeintä ei ole suorittaminen, vaan yhdessäolo.

Ps. eilen, myöhään illalla, keskeltä keittiön pöytää oli kadonnut kynä. Se löytyi olohuoneesta pureksittuna. Olisin halunnut olla näkemässä kuinka koiramaailman fakiiri oli taas onnistunut nappaamaan sen, koska keittiötuolit oli siirretty kiinni pöytään ja missään tapauksessa koira-houdini ei yletä ottamaan mitään keskeltä pöytää ilman tuolille kiipeämistä. Ei se sentään tanskandoggi ole, vaikka niin ilmeisesti luuleekin. Tiedän jo sen, että se menee pöydän alle ja työntää tuoleja poispäin pöydästä, että mahtuu hyppäämään niille, mutta siirtääkö se myös ne takaisin samalle paikalle vai osaako se levitoida?!

Taparikollinen Alphonse "harry houdini" Jokinen rysän päällä eli avaamassa kuonollaan kaappia.