Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Istun vessan oven edessä kun naisihminen kuivaa hiuksiaan hiustenkuivaajalla. Telepatia ei toimi, koska hän ei älyä siirtää lämmintä tuulta tuottavaa kapinetta minua kohti vaikka kuinka tuijotan. Ulahdan kerran ja hän suuntaa suuttimen minua kohti. Nautin silmät kiinni. Tuuli on elementeistä ihanin, olkoon se sitten luonnonvoimien tuottamaa tai keinotekoista. Aurinko on hyvänä kakkosena.
Aina kun hän kääntää kuivaimen itseään kohti, minä parkaisen ääneen. Voisin jatkaa tätä vaikka kuinka kauan, mutta ihminen sanoo ettei komentelu ole hänestä mukavaa ja lähettää minut matkoihini. Tiedoksi saatettakoon: olen tästä lähtien aina passipaikallani vessan oven edessä kun joku käy suihkussa.
 |
| Lateksinen lelulehmä on matkalla tiensä päähän. |
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Viime yönä heräsin klo yhdeltä kun koira seikkaili alakerrassa tavanomaista levottomampana. Kuulin, että se vaelsi ympäriinsä virkeänä, koska se oli nukkunut koko alku – ja myöhäisillan ja nyt sen aktiviteettitasot olivat nousseet. Minun tasoni olivat olleet laskusuunnassa jo pari tuntia ja univaje painoi selkärankaani niin syvälle sänkyyn, että ylösnouseminen pelkkänä ajatuksenakin aiheutti pahoinvointia. Komensin sitä nukkumaan ja se meni, noustakseen taas viiden minuutin kuluttua etsimään tekemistä.
Olohuoneen televisio on tason päällä ja sen molemmilla puolilla on pöytälamput ja puinen astia jossa on muutama kivisydän ja – pallo. Tunnistin äänestä, että koira pyöritti astiaa tassuillaan ja juoksi välillä sohvalle ja hyppäsi alas. Se toisti tätä sarjaa muutaman kerran ja haki sitten lehtikorista lehtiä, joita kuljetti kasaksi olohuoneeseen (sen on aikaisemminkin nähty käyttävän lehtiä nukkuma-alustanaan ja se näyttää täysiveriseltä kodittomalta koiralta joka on vuorannut petipaikkansa sanomalehdillä saadakseen lämpöä).
Kuuntelin jonkin aikaa sen puuhailuja ja tiesin, että loppuyö saattaisi mennä samalla tavalla. Saatoin ehkä tehdä elämäni suurimman virheliikkeen, mutta kasasin petivaatteeni kainalooni ja siirryin alakerran sohvalle nukkumaan. Ja kas, koira kierähti viereeni, venytti itsensä niin pitkäksi kuin pystyi ja nukkui aamuun asti.
Seitsemältä heräsin siihen, ettei koira ollut herättänyt minua, kuten yleensä. Joudun ehkä maksamaan tästä ideasta vielä kalliin hinnan, tiedän sen, mutta tällä hetkellä syvä uni tuntikausien ajan tuntuu sen arvoiselta. Kysykää uudestaan huomenna kun se ei enää anna minun nukkua yläkerran makuuhuoneessa.
ps. Koska koira on nukkunut poikkeuksellisen paljon eilisen illan ja yön aikana, se on tavallista virkeämpi. Juuri nyt se juoksee ympäri alakertaa puruluu suussaan ja yrittää käydä härnäämässä minua jahtaamaan sitä. Minä olen vielä aamumoodissa, enkä ollenkaan leikkituulella. Tarvitsen arviolta noin gallonan kahvia, että minusta saa mitään irti. Johan me vasta kävimme lenkkeilemässä ja purkamassa toisen ylimääräenergiaa siihen. Se toinen juoksi koko matkan.
Hei vaan taas täältä pakkailujen keskeltä, oli pakko varastaa vähän aikaa kommentointiin:) Alfie taatusti muistaa sohvayön ja toivoo saavansa sille jatkoa, mutta toisaalta onko se niin vakavaa, saitpahan ainakin nukuttua kunnolla:) Mulle käy monesti niin, että kun lopetan siinä noin klo22-23 juoksemisen, jonka olen aloittanut aamulla seiskan jälkeen, ajattelen hetken katsoa telkkaria ja oikaisen itseni sohvalle, niin jo vain löydän sekä itseni että Topin (juurikin selällään ja pitkin pituuttaan) mun kainalosta siitä sohvalta kellon käydessä jo pitkälti aamuyötä. Monesti mietin, että kannattaako sitä enää lähteä "iltasuihkuun" ja yläkertaan sänkyyn nukkumaan, laittaa koiraa kodinhoitohuoneeseen oven taakse vai jatkaako se muutama hassu tunti samaa rataa aamuun saakka. Tähän mennessä pieni puritaani minussa on pakottanut tekemään iltarutiinit sitten vaikka aamuyöstä, mutta eihän siinä oikeesti mitään järkeä ole. Topi tuntuu nauttivan suunnattomasti kainalossa nukkumisesta myös! Ensi yön aion nukkua yöjunassa Topi kainalossa:)
VastaaPoistaVoi olla, ettei nää poikkeamat "kurista ja järjestyksestä" ainakaan helpota meidän tottelevaisuuskoulutusta, joka on muutenkin ollut retuperällä viimeiset muutamat kuukaudet, mutta mä oon kanssa sitä mieltä, että koira on mulle enemmänkin perheenjäsen, ei mulla oo mikään tarve äkseerata sille ja komennella koko ajan, torjua syli- tai leikkipyyntöjä, kunhan se vaan tottelee suurinpiirtein, ei syö kotia ja käyttäytyy muita kohtaan nätisti. En edes haluaisi elää koiran kanssa, jos mun pitäisi koko ajan miettiä, etten tee mitään sellaista, mikä vähentää omaa valta-asemaa koiran silmissä! Hui mikä ajatus, ei musta oo sellaiseen:) Ja silti mun mielestä koira elää ihan siinä omassa koiran roolissaan meidän perheessä, lapsi lapsen samoilla metodeilla :)
Mutta yks kysymys juolahti mieleen toissailtana iltalenkillä, kun tää yks oli taas siipiä vaille ja veti tunnin lenkin ihan tauotta. Että vetääkö Alfie? Ja jos, niin ootko saanut sitä lopettamaan vetämistä? Topi etenee vain juosten lenkillä, ei vedä, jos mäkin juoksen, mutta se nyt ei ole ihan sen ulkoilun tarkoitus. Mikään normaali koulutus, että pysähtyy aina kun koira vetää, ei todellakaan ole tehonnut. Tuolla me seistäis edelleen pakkasessa, jos siihen lähtisin:) Ootko kuullut muista keinoista tai kokeillut itse jotakin? Meillä se ensimmäinen säntäys (joka meinaa irrottaa olkapään multa) tapahtuu heti, kun oven avaa... Appiukko kehotti ottamaan valjaiden sijaan kuristuspannan käyttöön, mutta musta tuntuu, että tuo ei tajuaisi edes kuristuvansa vaan vetäisi niin kauan kuin vetäisi... En oo uskaltanut kokeilla. Ja tavallaanhan kysymys on varmasti siitä pennun suunnattomasta innosta ja rakkaudesta ulkoiluun, mutta olishan se kivempaa, jos ei aina olis hartiat jumissa:)
Hyvä Alfie! Muista, että saavutetuista etuisuuksista ei tarvitse/kannata luopua (äippä sohvalle ja sinä kainaloon). Itse aikoinani nyyhkin niin hellyttävästi, että pääsin sänkyyn. Siinä minä mötkötän, iskän ja äipän välissä :)
VastaaPoistaPyry: Meillä on ihmisillä niin korkea sänky, ettei minulla ole minkään valtakunnan mahdollisuutta kiivetä sinne tai sieltä pois oma-aloitteisesti. Tämä olisi valitettavaa, jos se haittaisi minua, mutta asian laitahan on niin, etten pidä nukkumisesta makuuhuoneessa :) Olen soolonukkuja. Toissayönä harhauduin nukkumaan naisihmiseni kanssa sohvalla, mutta esim. viime yönä katsoin parhaaksi taas nukkua ihan omilla pahnoillani :)
VastaaPoistaAnu: Heh, vastauksena kysymykseesi olin ollut jo aikeissa kirjoittaa tuosta hihnassaolemisesta postauksen, joten pistin sen nyt sitten tulemaan :)
VastaaPoistaMut joo, Alfie ei tosiaan kauheasti vedä hihnassa, pientä sellaista on havaittavissa siinä vaiheessa kun sanon sille, että "mennään kotiin" sille tulee nimittäin aina kiire kotiin :) Lenkillä on kiva käydä, mutta koti on sen mielestä parasta, joten askeltiheys kyllä kiihtyy kun kuulee että ollaan kääntymässä takaisinpäin kotiin :)
Mä olen kuullut tosi monelta mäykyn omistajalta, ettei pysähtyminen (tai edes suunnanvaihto) lenkeillä ole auttanut kun koira vetää. Ei auttanut meilläkään siihen pieneenkään vetämiseen...mutta sitten olen myös kuullut, että monen koira on siinä 2-3 vuoden iässä yhtäkkiä ruvennut liikkumaan hihanssa huomattavasti kurinalaisemmin ihan yhtäkkiä ja ilman erityisiä manööverejä. Oliskohan se sitä aikuiseksi kasvamista? =)
Alfie ei koskaan säntää ovesta ulos. Sen pitää istua hetkeksi terassille, haistella tuulta ja katsastaa ympäristö ennen kuin se haluaa lähteä mihinkään. Tämä oli todellinen ongelma silloin kun se oli pienempi; sitä ei meinannut millään ilveellä saada lähtemään ulos! Siis ei millään. Monesti se jouduttiin kantamaan jonkin matkaa, vähintään pihapiiristä ulos ja hyvän matkaa tietä eteenpäin, ja sitten kun sen laski maahan, se aloitti neliraajajarrutuksen. Mä olin jo aivan tuskastunut koko tilanteeseen ja sanoinkin aina kaikille, että kiva kun mulla on maailman ainut koira jolle ulkoilma on myrkkyä! :D Mutta kyllä se siitä lähti sitten vähitellen, vaikka edelleenkään nuo pyörätielenkit eivät ole sen suosikkeja. Tilannehan on aivan eri kun päästään oikeaan maastoon, eli metsään, mutta eihän sielläkään aina jaksa rämpiä hangessa ja tänä vuodenaikana kun valoisan aika on niin vähäinen täytyy vähän miettiä että viitsiikö pilkkopimeään metsään oikeasti lähteä :) Pitäs varmaan hankkia otsalamppu! :D
Ai niin, tekö olette nyt matkalla joulunviettoon Lappiin? :) Toivottavasti matka menee kivuttomasti eikä vastassa ole aivan järjettömät pakkaset (vaikka viestiä kuului kavereilta pohjoisemmasta, että eilen ainakin oli sellaiset - 32 lukemat olleet....huhhuh!). Älkää jäätykö ja viettäkää ihanaa aikaa kauniissa talvimaisemissa! :)
Alfie nukkuu joskus mieheni kainalossa päiväunet, tai ainakin osan päiväunista, mutta lähtee sitten sohvalta omalle pedilleen, kun ilmeisesti tilanpuute tai liika kuumuus alkaa vaivata jos nukkuu ihan ihmisen kyljessä kiinni liian pitkään :)
Hmmm...blogger julkaisi ylläolevan kommentin mystisesti..mites kun nuo kappalejaotkin on aivan ihmeellisesti...? Noh, tekstinsyöttö ei muutenkaan toimi aivan toivotunlaisesti tässä formaatissa, ihmeellisiä rivivälejä jättää otsikon ja tekstin väliin tai sitten vaihtoehtoisesti ei jätä niitä ollenkaan. Esteettisesti ei kovinkaan nättiä, mutta minkäs teet...
VastaaPoistaMoikka ja terveisiä Äkäslompolosta taas:)! Juu, lähdettiin etelän kiireistä pois niin aikaisin kuin mahdollista, tuntuu ettei se juokseminen siellä lopu kuin lopettamalla juokseminen ja pakenemalla tänne! Tosin, nyt onkin vähän erilainen to do-lista edessä, heh, täältä on piparitaikina loppu kaupasta eikä lisää tule. Jaiks! ja olenko luvannut seiska veelle, että leivotaan pipareita niin kuin aina ennenkin? No, ei kait sen taikinan tekeminen itse pitäisi olla mitenkään ylivoimaista, mutta on se taatusti työläämpää kuin pakastealtaasta poimiminen:) Ja mun missio täällä on päästä kaikesta mahdollisesta niin vähillä ponnistuksilla kuin mahdollista:) Tosin sehän voi olla, että just täällä itse tekeminen onkin paljon kivempaa, kun ympärillä ei ole sitä tsiljoonaa muuta asiaa tekemättä!
VastaaPoistaJa kiitos, matka meni tosi hienosti! Topi on ollut heinäkuussa yöjunassa, mutta tuskin enää muisti sitä kokemusta, makasi silloin hipihiljaa kauhusta mun vieressä. Nyt alkuilta junassa menikin siihen, että haukahdeltiin aina oven takaa kuuluvia ääniä, mutta yllättävän nopeasti se sit rauhoittui, kun tajusi, että ääniä tulee kuulumaan ihan jatkuvasti eikä ne oven takana kulkevat ihmiset tule kuitenkaan meidän koppiin ja kaikkiin junan kolinoihinkaan ei kannata reagoida. Ja mä jankutin koko ajan "shh, nyt ihan hiljaa". Topi nukkui sitten lopulta yön kuin pieni possu mun vieressä:) Ja oli iso ilo, kun saatiin oma auto junasta ja lähdettiin ajamaan mökille, Topi pisti onnellisena nukkumaan takapenkille:)
Ja asiaan:) Okei, eli Alfie on tosi erilainen ja ilmeisen paljon rauhallisempi luonteeltaan kuin tuo Topi. Olen saanut Topin opetettua, että se istuu paikallaan eteisessä, vaikka ulko-ovi olisikin auki (en tosin luota siihen hetkeäkään, mutta aina testailen sen hermojen kestävyyttä), mutta auta armias, kun sanon "mennään" "saa tulla" "tule vaan", niin sit kirjaimellisesti lennetään ja mennään "ovenkarmit kaulassa". Mä oon kans miettiny, että kun jo nyt 9,5kk vanhana tyyppi on rauhoittunut huomattavasti siitä, mitä se oli esim. 5kk sitten, niin eiköhän aika ole puolellani ja tyyppi rauhoittuu vähitellen itsekseen. Välillä on meinaan päiviä/kausia, ettei se vedä juuri ollenkaan, mutta nyt taas viime viikkoina meno on ollut sellaista, että hyvä kun ei ole migreeni aina, kun päästään tunnin iltalenkiltä kotiin. Nyt taas äsken aamulenkillä se ei juuri vetänyt, mutta reilu -20 pakkanen hiljensi huomattavasti sen menoa:) Ei täällä onneksi sen kylmempää ole! Vielä...
Mä kans muuten puhun aina koiralle ja kerron kaikkia menemisiä ja tekemisiä. Nopeasti ne oppii sanoja ja asioiden merkityksiä:) Vanhemman koiran kanssa se on sit vielä hienompaa, kun pääsee siihen, ettei edes sanoja tarvita vaan toinen tietää jo katseesta tai eleistä, mitä tulee tapahtumaan ja alkaa toimia sen mukaan:) Mut siihenhän ei pääse ikinä, ellei niille höpötä pienestä pitäen! On ne niin ihania! Tosin just nyt tuon ihanuuden kanssa pitää vääntää peistä siitä, saako sohvalla tehdä viltin sisään petiä vai ei... aargh. Ja taas ei ymmärretä yhtään mitään:)
Kiitos, oikein rauhallista joulun odotusta teillekin, palataan:)!
Huomenet, Anu :)
VastaaPoistaHei, jos sä olet luvannut seikaveelle piparkakkuja, niin mulle kaheksantoistavee antoi pitkän listan siitä mitä pitäisi Jouluna talosta löytyä ;) Mun poika on jouluihminen, ollut aina ja varmasti aina tulee olemaankin...on kovasti perinteisen Joulun kannalla (tarkoittaen lähinnä meidän omia perinteitä), joten äiti sit kans leipoo niitä tiettyjä juttuja ja tekee ne tietyt salaatit ;) Noh, mä olen vähän samanlainen itsekin, mun pitää saada ne riisipuurot ja piparkakut ja tietyt salaatit että Joulu olis Joulu ;)
Oletkin sitten virallisesti ensimmäinen joka sanoo Alfieta rauhalliseksi :D Mut siis...niin...kyllähän se on tasaantunut kovasti siitä mitä se meno ja meininki on ollut, vaikka selvästi näyttääkin nyt siltä, että murkkuikä alkaa todenteolla painaa päälle (täyttää 8 kk 1.1.1011) ja lievää levottomuutta on kyllä havaittavissa ;) Täytyy testailla rajoja ja katsoa, että saisikos ihmisen pinnaa vielä vähän venytettyä. Ei saa. Eilenkin lenkillä korottelin ääntäni sille siihen malliin, että varmasti heikompaa hirvittää! Muutama ihminen katsahti tuomitsevasti kun ärähdin mäyrispojalle kun meno läheni päätöntä, mutta haukku ei ole haavaa ennenkään tehnyt ja vaikka tuota koiraa ei huutamalla kasvatetakaan (ainakaan pääsääntöisesti;) niin kyllä tervepäinen koira sen kestää että sille välillä karjahtaakin, tuskinpa se siitä mitään traumoja saa, heh. Joskus vaan yksinkertasesti on nostettava volyymia että sanoma menee perille, kun korvat eivät aina näytä olevan kuuntelemista varten.
Topiko hiljentää vauhtia kun pakkasta tulee lisää? Heh, meillähän tämä on juurikin päinvastoin: mitä kylmempää, sitä nopeampaa Alfie käy lenkkimatkansa läpi. Itse asiassa, tämä sopii mulle mainiosti, koska meillähän tuppaa lyhyetkin matkat kestämään pienen iäisyyden, kun ihan kaikki pitää nuuskia ja edetä kuono maassa. Kovilla pakkasilla Alfie pitää tasaisen ravin päällä ja mä olen tyytyväinen kun en palellu =)
Ihania pakkaspäiviä teille sinne, palaillaan :)
Heh, lapset ja koirat on tapojensa orjia:) Voi sitä tulevaa miniäparkaa, joka saa tulevaisuudessa listan eteensä herkuista "nää meidän äitikin aina tekee":) Pipareista tuli muuten oikein hyviä omallakin taikinalla!
VastaaPoistaAlfie ainakin näyttää kuvissa hyvin rauhalliselta:) Joo, meilläkin välillä huomaa, että vaikka miten komentaa, niin ei mitään tehoa, mutta kun kunnolla karjaisee kerran, niin johan Topi lopettaa kielletyn tekemisen, katsoo silmiin syyttävästi "okei okei, mä menen" ja viimein tottelee. Se on vieraan niin helppo katsoa vierestä, kun ei tiedä koko totuutta, ettei se karjuminen ole ainoa puhetapa koiralle. Ihmiset on sellaisia... Ei välitetä, kyllähän ne on pakko saada tottelemaan:)
Lähtökohtaisesti pakkanen ei vaikuta vauhtiin, kun aina on sata lasissa, mutta sitten nää kovat pakkaset saa sen pysähtelemään ja se yrittää käpertyä tielle "lämmittelemään", ei siitä lenkkeilystä silloin tule oikein mitään. Tai sitten se tulee yhtäkkiä jalkoihin ja kyyristyy siihen (todella säälittävä näky!) ja sitten se on pakko ottaa syliin lämmittelemään. Mutta tänäkin aamuna oli reilusti yli -20, eikä paleltu kertaakaan. Hienosti on pakkasensietokyky noussut:)
Kiva, et piparkakut onnistuivat omalla taikinalla! :) Mä en edes erityisemmin välitä piparkakuista, mutta jotenkin ne vain kuuluvat Jouluun =)
VastaaPoistaTosta äänen korottamisesta koiralle; mä luulen (saattaa mennä metsään tämäkin arvailu, mutta...), että jotkut ihmiset pitävät huomattavasti hyväksyttävämpänä, että karjahtelet isolle koiralle; siis nimenomaan fyysisesti isolle, jollekin suuremman rodun edustajalle kuin kokonsa puolesta pienemmälle koiralle. Pienemmät kun ovat monen mielestä niin lutusia ja söpöjä...ja niille älähtäminen saattaa särähtää korviin. Joo-o...mäyris on sen verran omapäinen rotu, että kyllä se tarvitsee välillä tiukankin kasvatuksen pysyäkseen ruodussa. Jotenkin mä en vaan lue sitä ns. pikkukoiriiin vaikka sitä kokonsa puolesta onkin.
Eräänkin kerran karjaisin sille just joidenkin lenkkeilijöiden kohdalla, kun nappasi suuhunsa rikotun siideritölkin ja sitten oli menossa latkimaan suuhunsa maahan kaatunutta juomaa...kävelijät hätkähtivät, mutta näkivät sitten heti mistä oli kyse. Kyllä se huudahtaminen aina on koiran omaksi parhaaksi. Varsinkin kun kyseessä on koira joka etenee kuono maassa ja saattaa haroa ties mitä suuhunsa, jos sille ei kiljahda välillä jätä-komentoa kun se vasta harkitsee noukkivansa jotakin mukaansa.
terveisin nimimerkki "olen kaivanut pennun suusta lasinpaloja ennen kuin se on ehtinyt niitä niellä"