Menneen Joulun meininki

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Joulu osoittautui varsin kelvolliseksi kohokohdaksi talven pimeyden keskellä. Sain viettää aikaa laumani kanssa ilman että puolet porukasta oli hukassa. Huomiota, sylittelyä ja rapsutuksia olisi ollut jaettavaksi vaikka toisenkin koiran tarpeiksi, mutta mikäs siinä, minähän olen tunnetusti perso hellyydelle.

Ruoka oli maittavaa (riisipuuro oli uusi, maistuva herkku!) ja vatsa täynnä oli mukava käpertyä kuusen alle nukkumaan. Kuusi itsessään tarjosi minulle viihdykettä, joka toisinaan oli hieman kyseenalaista ihmisteni mielestä; mutta olen jo ehtinyt tottua siihen, etteivät harrasteeni herätä heissä välttämättä aina ihastelua.

Säät lauhtuivat suopeammiksi, lenkit pidentyivät samaan mitä olivat olleet ennen – 30 asteen pakkasia ja metsähän, tietenkin, oli se paras paikka käydä vetreyttämässä jäseniä ja sulattelemassa ruokaa.

Joulu saisi minun puolestani olla useamminkin; kuusi voisi tönöttää olohuoneessa kevääseen asti, sen kanssa puuhastellessa aika kuluu rattoisasti.

Joulujuhlija on sammunut sohvapöydän alle.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Joulu – tuo taianomainen aika. Taikaa oli siinäkin, että mäyräkoira onnistui tuunaamaan joulukuusta kenenkään huomaamatta. Meillähän on tekokuusi, ollut sitten ammoisista ajoista lähtien (ei tosin sama kuusi, vaan tämä nykyinen on päivitetty versio edeltäjistään), aina siitä lähtien kun poika oli pieni ja huomasin, että hän sai allergisia oireita oikeasta kuusesta.

Kuusi ähellettiin paikoilleen (koira oli aktiivisena apurina kunnes minulta napsahti se viimeinenkin hermosäie ja komensin sen jäähylle omalle pedilleen), mutta päätin – koska koiran mielenkiinto ei tuntunut ihan hetkessä sitä kohtaan laantuvan – että tänä vuonna mennään ns. riisutulla versiolla, eli kuusessa oli pelkät valot, eikä glitteriä, kimallehileitä ja -hippuja irrottavia koristeita jotka koirapoika olisi sitten sisäistänyt lattialta. (Muutaman tekokuusen havunhan se sisäisti ja tulosti yläkautta lattialle jo ennen aattoa).

Jouluaaton ja Joulupäivän välisenä aamuyönä se onnistui, jollakin ihmeen keinolla, keplottelemaan kaksi kuusen alaoksista irti. Ne, joilla on tekokuusi, tietänevät, että oksia ei ole aivan yksinkertaista irrottaa, ne eivät poistu rungosta nostamalla tai vetämällä niitä paikoiltaan, vaan niissä on pienet, metalliset koukut joilla ne on kiinnitettyinä runkoon ja ne täytyy lähinnä houkutella irti. Miten niiden irrottaminen onnistuu peukalotta?!

 

Oli miten oli, kaksi oksista oli otettu irti, (ehkä käyttäen hyväksi koiran salaisia supervoimia joiden olemassaoloa olen jo pitkään uumoillutkin) raahattu ne olohuoneen verhojen päälle (niiden pitkien, jotka laskeutuvat lattialle ja joiden päälle koira itse laskeutuu luvattomalle nokospaikalleen), ikään kuin pahnoiksi, tee-se-itse-seimeksi johon joulukoira oli sitten kellahtanut nukkumaan. Tyytyväisenä, epäilemättä. Välillä ei voi kuin ihmetellä ja nauraa. Tarkennuksena mainittakoon, että se nauratti nimenomaan ensimmäisellä kerralla, ei sitten enää seuraavina öinä.

Koira vietti Joulusta 80% kuusen välittömässä läheisyydessä; joko makailemalla sen alla tai työstämällä sitä.