Uudet hoodsit

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Minulla ei eilen ollut mikään erityinen ja mainittava hätä ulos, mutta pistin silti sinnikkään piippauksen päälle ulko-oven edessä kun olin mielestäni viettänyt jo liikaa aikaa sisällä (eli siis kokonaista kolme tuntia aamulenkistä). Onneksi naisihmistäni ei juurikaan tarvitse houkutella ulos (ellei ole aivan järkyttävä viima ja pakkanen), vaan hän suoriutui toppavaatteisiinsa asianmukaisella ripeydellä. Sain määritellä sekä reitin, että tahdin = metsä ja puolijuoksu. Olimme tästä ihmisen kanssa liikuttavan yksimielisiä.

 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Vaikka olen lenkkeillyt asuinalueemme maastot ristiin, rastiin, halki ja poikki jo ennen koiran tuloa perheeseen, löytyy meille silti vielä kilometrien pituisia ennestään tuntemattomia metsälenkkejä, joita kumpikaan ei ole aikaisemmin nähnyt tai kulkenut.

Ehkä ne hennosti tallatut ja tassunjälkien muovaamat polut ovat koirakkojen salaisuuksia joita ei vihitä niiden käyttöön joilla on vain kaksi jalkaa. Koiran vainu johdatti meidät eräänkin sellaisen polun jäljille ja seurasimme sitä joitakin kilometrejä maastossa joka on kummankin mielestä parasta lenkkimaastoa, eikä koirankaan keho jumita kun se saa vähintään kerran päivässä juosta metsässä eikä ainoastaan ravata pyörätiellä. Kun koira löytää sen itselleen mukavimman lenkkireitin, se ei vähään aikaan muualle haluakaan.

En tiedä kumpi meistä loppujen lopuksi oli iloisempi; minä nautin kauniista talvimaisemasta varmasti yhtä paljon kuin se uusista hajuista. Metsä oli hiljainen ja mieli lepäsi, niin kuin se lepää aina kun pääsee lähemmäksi luontoa.

Lenkin jälkeen odotin lisää aktiviteetteja, mutta ihminen rupesikin leipomaan piparkakkuja. Seurasin tarkasti jokaista työvaihetta ja oletin että olen hommissa ruokapalkalla. En ollut. Olin hieman pettynyt.