Talven ihmeet

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Tässä muutaman viime päivän aikana olen oppinut kuuntelemaan, sisäistämään ja yhdistämään kolme uutta sanaa: 1) naapuri, 2) lintu ja 3) lumiaura. Ne eivät välttämättä liikauta muiden maailmaa samalla tavalla kuin omaani, mutta nämä kolme yllämainittua sanaa pitävät sisällään jotakin hyvinkin oleellista jokapäiväisen elämiseni kannalta.

Naapuri on se, joka silloin tällöin avaa viereisiä ulko-ovia, sekä putsaa lunta ovensa edestä, ja se ei kuulemma tarkoita sitä, että minun pitäisi tällöin päästää ilmoille valtava vartiohaukkuni. Ymmärrän. Varmuuden vuoksi aina välillä haukun, vaikka minulle painotettaisiinkin, että “älä hauku, se on vaan naapuri”. Sitähän ei koskaan voi varmuudella tietää onko ovella kopistelija naapuri vai murtovaras. Ihminen, ei tietääkseni eikä toistaiseksi, omaa niin hyvää hajuaistia, että pystyisi luotettavasti todentamaan ulos katsomatta, että kyseessä on juuri naapuri. Minun tehtäväni on nostaa hänen valmiustasoaan ja selittää, että siellä kulkee nyt joku.

Lintu on se, joka käy syömässä minun marjani etupihan koristearoniapensaasta. Minun marjani. Tätä on vaikeaa hyväksyä ja jos ikkunasta näen moisen väärinkäytöksen tapahtuvan, raivostun silmittömästi. Ulkona olen yrittänyt jahdata lintua. Sanomattakin on selvää, että sillä on käytössään keinot joita minulla ei ole. Siivet. Olen tästä epäkohdasta närkästynyt ja tuhisen vihaisesti nähdessäni siivekkään. Saatan myös ruopia etutassuillani maata kuin härkä. Minä pidän huomattavasti enemmän saaliseläimistä jotka etenevät niin kuin eläimen kuuluukin: maassa ja neljällä raajalla.

Lumiaura on kaikki ne isot kulkuneuvot joissa on valtavat renkaat (ja joita en saa merkata). Näin talvella sitä lumiauraa näkee ihan joka paikassa ja aamuisin herään siihen, että ulkona jyrisee. Naisihmiseni kertoo, että se on aura. Ymmärrän. Enkä pidä siitä, mutta en enää säntää karkuun, koska ulkona olen saanut joskus herkun kun olen nähnyt auran elävänä. Ihminen kutsuu sitä siedättämiseksi. Minä kutsun sitä herkuksi.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Talven uusimmat tulokkaat ovat hiihtäjät. Niitä on jaksettu tuijottaa; monesti pitää ihan istuutua alas ja hartaasti seurata pää kallellaan, että mitä niillä suksisauvoilla tehdään ja miten ihminen pääseekään etenemään niin jouhevasti latua pitkin.

Talvi on tähän asti koiran mielestä ollut mitä ilmeisemmin kelpo vuodenaika. Syksyn sateet aiheuttivat närästystä ja vastaanhangoittelua lenkeillä; selkeästikään taivaasta tuleva vesi ei ole se koiran omin elementti. 

Koiran karva on hieman pidentynyt ja paksuuntunut; säänkestävyyttä on tullut huimasti lisää ja niinä kovimpina pakkaspäivinä se on antautunut kiltisti vaatetukselle. Mutta helmikuun pakkaset ovat vielä edessä ja silloin esitelläänkin koiralle tossut. Siitä se hermo sitten oletettavasti repeääkin.

Lenkin jälkeen olen verhoutunut lämpimästi.