Laiskuuden huippu

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Kun minua väsyttää, niin silloin minua väsyttää. En aio selitellä sitä mitenkään, enkä pyydellä anteeksi. Tai siirtyä. Ihminen kiertäköön lattialle pitkäksi vanuneen kehoni tai olkoon kiertämättä. Minä olen nyt nokosilla. Vetäisin juuri puolentoistatunnin lenkin, joka meni tehdessä aktiivisia hankisukelluksia. Minua ei nyt kiinnosta.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Laiskuuden huippu saavutettiin ja nähtiin tänään, kun koira makasi tien tukkeena vessan oven edessä pitkin pituuttaan, niin että sen takajalat olivat ovea vasten. Se röhnötti selällään syvässä unessa (en ymmärrä miksi sen pitää nukkua seinänvierustoja pitkin tai keskellä lattiaa, luulisi, että talosta löytyisi parempiakin paikkoja kuin kulkuväylillä majailu?) ja kuorsasi. Pyysin sitä väistymään ja se käänsi laiskasti päätään ääntä kohden, muttei tehnyt elettäkään siirtyäkseen. Tartuin ovenkahvaan ja oletin, että siinä vaiheessa viimeistään se nousee pois aukeavan oven tieltä, mutta se ainoastaan nosti takajalat ilmaan, niin että sain ovea vedettyä vähän auki. Siitä raosta olisi mahtunut ajatuskaan sisään.

Piti napakoittaa äänensävyä ennen kuin herran velttoon olemukseen tuli liikettä. Mutta oli se, luvalla sanoen, aika koominen näky kun ei vaivautunut kuin ainoastaan takapäätään hieman kohottamaan.

Yritän käyttää supervoimiani pyramid-aktivointileluuni ja saada se liikkeelle telekineettisesti. Toistaiseksi tulokset ovat olleet mitättömät.